Eilen Yppärin näyttelyssä pyörähtivät Santtu (J. Pakina) ja Tumppi (J. Tumpelo). Tuomarina toimi Marja Talvitie ja poikien tulokset Santtu NUO EH2 ja Tumppi VAL ERI1, SA, PU1, ROP. ONNEA!! :)
Olin paikalla poikia katsomassa ja otin kuvia.
Santtu
Tumppi
Turistina näyttelyssä oli myös Jäbä (J. Jässikkä), jolla ikää 6 kuukautta.
Tänään innostuin kuvailemaan Jatsia (J. Jetsulleen). Jatsi on kasvatellut karvaa takaisin, se voisi vaikka messariin lähteä matkaan joulukuussa. Jos se viimein aloittaisi sen veteraani uransa.
Metkan pennuille tulee ikää huomenna 2 viikkoa, pitää sitten ottaa tuoreet kuvat pienistä. Silmiäkin alkaa jo olemaan auki. :)
sunnuntai 30. elokuuta 2015
keskiviikko 26. elokuuta 2015
keskiviikko 26.8.15
Yksi T-pentueen jäsen jälleen terveystarkastettiin, tällä kertaa vuorossa oli Raija (J. Tusina), eikä tälläkään kertaa tullut iloisia uutisia. Raijan tuloksina kyynärät: 0/0, mutta lonkat: D/D.
Todella surullista tämän pentueen kohdalla, kaksi on enään tarkastamatta ja nekin tullaan tarkastamaan vielä. Toivottavasti niillä ei ole lonkkamaljoissa mataluutta ja löysyyttä.
Kyllä tuota on pohdittu monen ihmisen kanssa, tämä koskettaa niin montaa ihmistä.
Ikinä ei tiedä, mitä tuleman pitää, vaikka kuin on hyvin suunniteltu pentue ja kaikki pitäisi olla ok jalostustoimikunnan hyväksyntää myöten.
Omaa toimintaani ja kaikkea mahdollista on tullut pohdittua ja tottahan sitä aina itseään syyttää, vaikka tietää kyllä tehneensä parhaansa ihan joka asiassa.
Toivottavasti sitten seuraavat tulokset ovat jo ihan eri luokkaa, niitä jäämme jännityksellä odottelemaan.
Kiitokset kaikille koiriaan tarkastaneille, kaikki tulokset tuovat tärkeää tietoa niin minulle kuin kaikille rotua harrastaville ihmisille. Tieto lisää tuskaa, mutta suunta tästä ei voi olla enään kuin ylöspäin.
Metkan & Paten pennuille olen keksinyt nimiä ja ne olisi nyt sitten valmiina. Otin pienistä kuvat sen kunniaksi, kuvat nimien kera:
POJAT
Jehnajan Huppana
Jehnajan Huuhaa
Jehnajan Huisi
Jehnajan Hepuli
Jehnajan Huithapeli
TYTÖT
Jehnajan Himpula
Jehnajan Heureekka
Tämän hetkinen tilanne on se, että yksi pojista vielä etsii omaa kotiaan peruutuksen vuoksi.

maanantai 24. elokuuta 2015
Maanantai 24.8.15
Metkan ja Paten pennut tulivat tänään viikon, kaikki voivat edelleen oikein hyvin. :)
Kuvat pienistä:
poika1
poika2
poika3
poika4
poika5
tyttö1
tyttö2
Kuvat pienistä:
poika1
poika2
poika3
poika4
poika5
tyttö1
tyttö2
perjantai 21. elokuuta 2015
Perjantai 21.8.15
Taas nappasin muutamia kuvia pienistä, ikää lapsukaisilla on nyt 4 päivää ja päivä päivältä ne vain muistuttavat enemmän toisiaan. Saa jo tarkkaan katsoa, kuka kukin on. :)
poika1
poika2
poika3
poika4
poika5
tyttö1
tyttö2
sekalaisia otoksia
poika1
poika2
poika3
poika4
poika5
tyttö1
tyttö2
sekalaisia otoksia
torstai 20. elokuuta 2015
Torstai 20.8.15
Äitini oli käväissyt tänään Vihannissa Railin luona mutkan ja hällä oli ollut myös kamera matkassa.
Kuvissa Jehnajan Tumpelo "Tumppi", Jehnajan Jässikkä "Jäbä", Jehnajan Palikka "Viivi" ja Petäjämaan Paapero "Luna" ja kuvien ottaja Pirjo Anttila.
Tumppi
Viivi (joka pikkuhiljaa kasvattelee karvaa takaisin)
Jäbä
Luna
Jäbä ja Luna
Tumppi ja Jäbä
Tumppi, Viivi ja Jäbä
Nappasin kuvan mammasta pentujensa kanssa, kaikki voivat edelleen oikein hyvin. :)
Tyttöset <3
Tällä hetkellä kaikki pennut ovat alustavasti varattuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)