maanantai 15. lokakuuta 2018

Maanantai 15.10.18

7.10. oli vuorossa Lappalaiskoirat ry:n syyserikoisnäyttely, tälle vuotta se oli Jämsässä ja päätimme ajella sinne päiväseltään. Niimpä sinne sitten piti lähteä ajamaan jo neljän aikaan aamuyöllä.
Menimme Railin kanssa samalla kyydillä, koiria meillä oli matkassa kuusi, meiltä Lecibsin Sappa "Iikka", Jehnajan Renttahelekku "Tiitu", Jehnajan Heureekka "Heta" ja Jehnajan Jetsulleen "Jatsi". Raililta lähtivät näytille Jehnajan Ompa kyllä Kälämi "Källi" ja Jehnajan Huppana "Tupsu". Paikalla oli myös ensimmäistä kertaa kehässä Jehnajan Diudiu "Pii".
Kaikilla meni jälleen mahdottoman hienosti.

Urokset arvosteli Riitta Niemelä.
Källi oli ensimmäisenä kehässä meidän porukasta, junioriuroksia kehässä pyörähti 13, joista vain 4 sai ERI:n, Källin tulos JUN ERI4.
Valiouroksia oli peräti 18 paikalla, tässä luokassa esiintyivät pojat Iikka ja Tupsu, yllätykseksi molemmat sijoittuivat, Iikka VAL ERI2, SA ja Tupsu VAL ERI4, SA, Iikka oli vielä hienosti lopuksi PU2.

Nartut arvosteli Erja Nummi.
Pii aloitti junioriluokassa, tuloksena JUN EH, luokassa 17 narttua.
Tiitu kävi pelleilemässä nuortenluokassa, harmillisesti näyttely olikin pressuhallissa, joten pikku akka ei halunnut nostaa häntäänsä liikkeessä yksin esiintyessään. Muutenkin se taas näytteli kärsinyttä naamaa jälleen, mutta... kuinka ollakkaan, Tiitun tulos oli silti hienosti NUO ERI1, SA. Kyllä se häntä sieltä nousi kilpailuluokassa, kun muitakin oli samassa kehässä. Nuortenluokan narttuja esiintyi kehässä 10.
Heta pyörähti ensimmäistä kertaa valioluokassa, eipä se sekään siitä hallista tykännyt, mutta ei se niin kauhean huonosti esiintynyt, tuloksena VAL ERI, luokassa 13 narttua.
Jatsi päätti pudottaa ihan kaljuksi itsensä ennen näyttelyä (taas),  päätin mummelin kumminkin matkaan ottaa, tulos VET EH ja mummille rutkasti mielenpiristystä, kiitokset Johannalle Jatsin esittämisestä. Veteraaninarttuja oli 8.

Kiitokset jälleen kaikille mukavasta päivästä! :)

Jotain kuvia löytyy, kuvien ottaja on Tutta Alarotu, kiitos!

J. Ompa kyllä Kälämi "Källi"























J. Huppana "Tupsu"


































Lecibsin Sappa "Iikka"

























J. Heureekka "Heta"























Seuraavaksi ajelemme ensi kuussa Jyväskylän KV-näyttelyyn. Ilmoitin Tiitunkin sinne pelleilemään, sehän on silloin jo 2-vuotias ja esiintyypi avoimessa luokassa.

8.10. meillä oli aika silmätarkkiin Kaisa Wikströmille Iikan ja Hetan kanssa. Kyllä se on aina jännittävä paikka, onneksi molemmilla todettiin olevan terveet silmät edelleen.


Tiitun pentusuunnitelmat varmistuivat tällä viikolla, kun tuleva sulho kävi silmätarkissa ja silläkin todettiin olevan edelleen terveet silmät.

Yhdistelmä näyttänee tältä:























Mosku on jo yli 7-vuotias herra, jolla on vain yksi pentue ennestään. Vaikka Moskun suku ei ole mitenkään harvinainen, niin valitsin pojan terveyden, iän ja luonnetestituloksen perusteella Tiitulle. Olen nähnyt pojan näyttelyssä useamman kerran ja mielestäni poika on juuri passeli valinta Tinttaralle niin luonteensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta.
Tiedän, että mikäli pentuja tulee syntymään, en raski kaikista luopua, joten en etsi sijoituskotia tällä kertaa narttupennulle. Eiköhän siitä jää kotiin yksi pyörimään laumanjatkeeksi. :)

Toivotaan nyt, että pariskunnalla sitten natsaa. :)





























Meidän laumassa on ollut nyt viikon vierailevana tähtenä Essi (J. Esanssi) äitini reissun ajan.
Tänään tyttö lähtee takaisin kotiinsa. Eilen otin jotain kuvia Essistä ja muusta laumasta.

Essi





























Essi ja Tiitu



























Iikka  ja Essi
























Elli ja Tiitu
























Heta

























Jatsi mummeli























Metka























Tiitu Tinttara





































Essillekin tässä odotellaan niitä juoksuja alkavaksi, jospa se pian aloittaa. Odottavan aika on pitkä jälleen..

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Sunnuntai 30.9.18

Olen ollut kesälomalla tämän viikon ja niin siinä sitten kävi, että minä sain hirveän flunssan alkuviikosta. Oli pitkä listä, mitä olisi pitänyt tehdä ja kaikki jäi flunssan takia tekemättä. Huomenna sitten taas töihin..

Tälle viikonloppua sain päähäni raahautua Tiitun kanssa mätsäreihin molempina päivinä. Harvoin nykyään tulee niissä käytyä. Hyvää harjoitusta tyttö sai ja päätin, että jos nyt kumminkin senkin raahaan erkkariin ensi viikonloppuna. Ei se kehässä niin huonosti mennyt. :)

Tänään mätsäriin osallistuivat Tiitun lisäksi myös Jeti (J. Eksponentti), Kamu (J. Dingdong) ja Niilo (J. Dilledong). Otin kameran matkaan, tässä joku otos kaikista.

Jeti

























Kamu

























Niilo



























Veljekset eivät millään asettuneet yhteiseen kuvaan. Kovin olisi ollut hauskaa leikkiä. :)
Niilo ja Kamu, ikää tuli 9 kuukautta täyteen
























Kotona nappasin muutaman kuvan myös Tiitusta





























Kiitokset kaikille mukavasta päivästä! :)


Jotain kuvia olen tälle viikkoa kotonakin räpsinyt.
Iikkaa yritin yksin kuvata, vaan en siitä kovin edustavia kuvia saanut. Poika on alkanut hyvin kasvattelemaan karvaansa takaisin.



























































Aitauksessa otettuja kuvia.

Iikka
























Jatsi mummeli
























Tiitu
























Elli



































Heta

























lopuksi muutama yhteiskuva



maanantai 17. syyskuuta 2018

Maanantai 17.9.18

Viimein ehätän sen verran koneen ääressä istahtamaan, että saan tännekin naputeltua jotain.

Aloitellaan ikävämmästä uutisesta.
Late (J. Humpappaa) kävi lääkärissä vähän aikaa sitten. Poika on alkanut juomaan vähän normaalia reippaammin, josta syystä se on myös pissaillut enemmän, lisäksi poika on hieman laihtunutkin.
Muuten poika on ollut virkeä ja hyvinvoiva. Aluksi mietimme, jos sillä vaikka olisi jotain eturauhas ongelmia, kun ikääkin alkaa olemaan. Valitettavasti lääkäristä tuli ikävämpiä uutisia, pojalla todettiin diabetes.
Tällä hetkellä poika on lääkityksellä ja lääkitys onkin alkanut todella hyvin puremaan.
Tämä oli iso järkytys kaikille, kun päällisin puolin ei kumminkaan olisi ikinä uskonut, että Latella on näinkin
vakava sairaus puhjennut.
Kävin vasta poikia tapaamassa ja Late innoissaan yritti Hetaa iskeä, eikä vaikuttanut yhtään sairaalta.
Onneksi nyt lääkitys auttaa, toivottavasti pojalla on paljon hyviä veteraanivuosia vielä jäljellä sairaudestaan huolimatta. Poika saa hyvää hoitoa ja asuu hyvässä kodissa, tsemppiä niin Latelle kuin koko perheelle!

Kannattaa tarkkaan seurata varsinkin iäkkäämpien koirien juomista, tämä on valitettavan yleinen sairaus koirilla ja tässä suvussa sitä on esiintynyt valitettavan paljon. Niin Jussin jälkeläisissä kuin Missinkin (Paukapää Afruvva) suvussa. Toivotaan nyt parasta, että Jatsin kohdalla sitä ei puhkeaisi. Tästä yhdistelmästä ei ole lisääntynyt kuin meidän Jatsi, joka itse täyttää jo 12-vuotta. Tähän meneessä ei ole tullut minun tietooni, että Jatsin jälkeläisissä ja niiden jälkeläisiin olisi tätä sairautta ilmestynyt.
Rico (J. Kamfertti) on myös Missin jälkeläinen ja sen jälkeläisistä on tiedossa yksi tytär, jolla on ollut diabetes.

Tieto lisää tuskaa, täytyy nyt toivoa parasta ja pelätä pahinta.


Sitten iloisempiin uutisiin.

8.9. oli Siikajoella pentunäyttely, johon osallistui Kamu (J. Dingdong). Molemmat, sekä esittäjä että koira olivat ensikertalaisia ja hienosti siellä oli mennyt. Tuomarina toimi Katja Korhonen ja Kamun tuloksena PEK1, KP, PU2-pentu 7-9kk ikäisistä urospennuista. Poika oli saanut oikein hyvän arvostelun, onnea!

Kamu, kuva omistaja


































Viime sunnuntaina oli ollut pentunäyttely Oulussa. Siellä olivat olleet harjoittelemassa veljekset Niilo (J. Dilledong) ja edellä mainittu Kamu. Molemmilla pojilla oli mennyt oikein hyvin, Niilon tulos PEK2, KP ja Kamun PEK3, KP. Onnea!
Seuravaksi pojat siirtyvätkin jo junioriluokkaan.

Syntymäpäiviä viettää/on viettänyt tälle kuulle O-pentue, jolle tuli ikää vuosi täyteen, S-pentue jonka jäsenet täyttivät 6-vuotta ja pian meidän ensimmäinen pentue, J-pentue, täyttää jo 12-vuotta!
Onnea kaikille!


Minun kiireen on aiheuttanut töiden lisäksi mittava pentuhuoneremontti. Sinne on nyt vaihdettu uusi ikkuna, seuraavaksi uusiksi menee seinät ja lattia. Milloin on mitäkin tarviketta pitänyt olla hakemassa..
Ja että ei nyt ihan kaikki menisi putkeen, niin seuraavaksi hajosi Jennin auto. Senkin autoon tuli laturiongelma (alkaa nämä laturijutut jo riittämään), joten auto seisoo nyt korjaamon pihassa odottamassa sopivaa aikaa, että ehtivät sen korjaamaan. Sitikka meni Jennin käyttöön ja minä hajin itselleni tämmöisen uudemman menopelin:



























Siellä seisoo Tourani taustalla, sekin on edelleen pihassa. Lähtee kylläkin näillä näkymin tällä viikolla varaosiksi. Alkaa näitä menopelejä jo olemaan.. :)

Jotain kuvia olen viime kirjoituksen jälkeen ottanut.
Tässä kameransäätö kuvia, kuvissa kolme sukupolvea eli Jatsi, Metka ja Heta.




























Aitauksessa otettu jokunen kuva tytöistä.



























































Jospa minä nyt muistin kaikki...