torstai 31. tammikuuta 2013

Torstai 31.1.13

Kuopion jalostuspäiviltä vielä pari kuvaa, ottajana Pirjo Kivijärvi, kiitos! :)

Urho (J. Mokoma)




































siskolikka Metka









































Pennuille tilasin ajan sirutukselle ja tarkastukselle ensi viikolle. Sitten vain paperit postiin ja saadaan pienille rekkarit. Eilen pienet kävivät ulkoilemassa, sää ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta muutaman kuvan sain otettua.


Aluksi istutaan ja ihmetellään































Vieteri






































Vanttera






































Vempele

















Pikku Elli (Vyyhti)







































Vinha











































tiistai 29. tammikuuta 2013

Tiistai 29.1.13

Viikonloppuna olimme Kuopion jalostuspäivillä ja meillä meni siellä ihan mukavasti. Mukana olivat pojista Urho (J. Mokoma), Late (J. Humpappaa) ja Rico (J. Kamfertti) ja tyttäristä Metka (J. Metka), Nasta (J. Neilikka) ja Milka (J. Hupsheijaa).

Tuula Pratt arvosteli urokset ja pennut, Marja Talvitie nartut.

Urho aloitti ensin urakkansa ja esiintyi ensimmäistä kertaa pentuluokassa, tällä kertaa ei nuori poika sijoittunut luokassaan, mutta kokemusta tuli roppakaupalla. Valitettavasti pojasta jäi kuvat ottamatta, eikä ole vielä tullut vastaan yhtäkään kuvaa netissä.

Seuraavaksi meidän porukasta kehään meni Metka, jonka tulos hienosti PEK3 KP.
Arvostelussa sanotaan näin:
"Erittäin hyvät mittasuhteet. Päässä kallo-osa saa vielä täyteläistyä. Miellyttävä ilme. Kaunis ylälinja. Tasapainoisesti kulmautuneet tanakat raajat. Erinomainen runko. Hyvä häntä. Hyvä joustava liikunta ja hyvä ulottuvuus askeleessa."

Metkasta löytyy useampi kuva, ensin Niina Sivosen ottamat kuvat:





























Tämän kuvan on ottanut Paula Martiskainen:

















Seuraavaksi kehässä pyörähti Late, jonka tulos oli AVO EH mukavalla arvostelulla. Pojasta Katja Piiroisen ottamat kuvat:
































Rico esiintyi valioluokassa ja olikin todellinen yllättäjä. Mietin vielä lauantaina aamulla ennen lähtöä, että jätänkö pojan kotiin, kun se ei ole parhaassa mahdollisessa turkissa tällä hetkellä. Onneksi otin sen matkaan. Pojan tulos oli VAL ERI2, SA, PU4. Hienoja uroksia oli paljon paikalla ja odotukset eivät olleet sen takia kovinkaan korkealla.
Ricon arvostelussa sanotaan näin:
"Ääriviivoiltaan kaunis. Miellyttävä pää, tosin melko pyöreät silmät. Kaunis ylälinja. Tasapainoisesti kulmautuneet vankat raajat. Täyteläinen runko. Liikkuu joustavasti erinomaisella askelpituudella. Kaunis turkki."

Ricosta löytyy myös kuvia. Näiden ottaja on Niina Sivonen:































Tämän kuvan ottaja on Paula Martiskainen:

















Narttujen kehään ensimmäisenä meni näytille Nasta, jonka tulos oli NUO EH.
Paula Martiskaisen ottama kuva neitosesta:

















Milka pyörähti avoimessa luokassa, tulos hienosti AVO ERI2, tytöstä ei valitettavasti löydy kuvaa tällä hetkellä, jospa sellainen vielä jostain ilmaantuu.

Kiitokset kaikille mukana olleille ja kuvia ottaneille! :)

Sitten pentujen kuulumisiin. Ikää on pienillä jo 5 viikkoa, tässä eilen otetut kuvat.

pojat

Vempele






































Vanttera






































Vieteri






































tytöt

Vinha






































Vyyhti
















tiistai 22. tammikuuta 2013

Tiistai 22.1.13

Kävimme Arttua (J. Jippiajee) tapaamassa ja lenkkeilemässä Artturin maisemissa, kamera oli tietysti matkassa.

Arttu mies










































































































Matkassa olivat ulkoilemassa myös Missi

















Jatsi

















Ja Metka


lauantai 19. tammikuuta 2013

Lauantai 19.1.13

Tänään oli todella hieno ilma, joten ulkoilutin kameraa samalla, kun kävimme Metkan kanssa metsälenkillä.
Maanantaina tulee M-pennuille ikää 7 kuukautta.

Metka edestä














































Ja takaa































Lujaa tullaan, kun on makupala tiedossa
















Iso osa kuvista olikin sitten näitä :)
















Seisomakuvia pari































Ja vielä muutama naamakuva