sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sunnuntai 4.1.15

Vuoden ensimmäiset kuulumiset. :)

Vinhan kuulumisia ensin. Haltijan kanssa juteltiin ja tytön käyttäytyminen on muuttunut niin paljon, että joko neitokainen on tiine tai luulee olevansa. Nyt jännityksellä odotellaan, alkaako tyttö pyöristymään lupaavasti.

Metkan kuulumisia myös. Minä en nähnyt missään välissä, että pariskunta Iikka ja Metka olisivat olleet nalkissa, mutta on niillä ollut mahdollisuus olla, kun olen ollut töissä ja Marko on ollut kotosalla koiria seuraamassa..
Nyt on Metkalla ollut lievää pahoinvointia ja aamuruokakaan ei normaalisti ahneelle koiralle tänään olisi oikein maistunut, mutta söi kaiken väkisellä. Jännitellään nyt Metkankin mahdollista pyöristymistä. :)
Olin jo ajatellut, että kokeillaan sitten loppu keväästä uudemman kerran, mutta saapas nähdä, joko tällä kertaa kumminkin natsasi.

Tänään otin kameran matkaan, kun käytimme pariskuntaa Metkaa ja Iikkaa Jennin kanssa metsälenkillä.

Vuoden ensimmäiset kuvat, pariskunta Iikka (Lecibsin Sappa) ja Metka (Jehnajan Metka)



























































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti