maanantai 15. elokuuta 2016

Maanantai 15.8.16

Otin tänään kuvia hauskan näköisestä synttärisankarista Ellistä, joka täyttää 6-vuotta.








































On sille jo alkanut karva kasvamaan takaisin, eipä ole ollut tänä kesänä tytöllä kuuma. :)

Samalla nappasin kuvia muistakin.

Heta, jolla on myös tälle viikkoa synttärit, ikää tulee vuosi täyteen.






























Äitiään Metkaa on mukava kiusata






























Jatsi on täysin kalju tällä hetkellä ja edelleen karvaa irtoaa




























Jollain sitä karvaa riittää, harjatessa tippui osa, mutta jäihän tuolle jotain... Rico










sunnuntai 14. elokuuta 2016

Sunnuntai 14.8.16

Eilen oli vuorossa Oulun KV-näyttely, tuomarina toimi meille tuntemattomampi tuomari Kurt Nilsson.
Meidän porukalla meni oikein kivasti.
Santtu (J. Pakina) esiintyi valioluokassa, jossa esiintyi 7 urosta. Poika tuli hienosti toiseksi kera SA:n hyvällä arvostelulla ja PU kehässä sijoitus oli kolmas. Lisäksi Santtu sai vara-Cacibin, joka tullaan vahvistamaan pojalle Cacibin saaneen koiran ollessa jo kansainvälinen valio. Hienoa! :)

Heta (J. Heureekka) esiintyi junioriluokassa, jossa oli 7 narttua. Tuomari kehui Hetan pään ja liikkeet, muuten hän ei tytöstä niin tykännytkään. Tulos tällä kertaa JUN EH.

Metkakin (J. Metka) oli matkassa, valionarttuja oli paikalla 6, joista Metka tuli toiseksi SA:n kanssa ja PN kehässä tyttö sijoittui hienosti neljänneksi.

Maltoin jättää Iikan kotia tällä kertaa kasvattelemaan turkkiaan takaisin, vielä perjantaina arvoin lähteekö se vai ei. Nyt on sekä Heta että Iikka ansaitulla kesälomalla näyttelyistä, katsotaan sitten Tornion erkkaria, jos ne seuraavaksi vaikka sinne..

Äitini ajeli eilen Seinäjoen ryhmikseen Lunan (Petäjämaan Paapero) kanssa, jossa tuomarina toimi Sakari Poti. Hyvin meni Lunallakin, tuloksena NUO ERI1, SA, PN3, VASERT.

Seuraavaksi ajelemmekin etelään äitini kanssa. Tällä kertaa kotoa lähtevät Rico ja Metka, samoin Luna on mukana.
Juoksuja tässä on hartaasti odoteltu, eipä ole vielä kuulunut Metkalle eikä Viiville. Jos tytöt aloittavat yhtäaikaa, niin silloin Metkan astutus menee kevääseen (mikäli Viivin astutus onnistuu).
Myös terveystarkkeja pitäisi alkaa miettimään, tarkastusvuorossa ovat tytöt Petäjämaan Paapero "Luna" ja Jehnajan Janttara "Milja". Jos tässä syksyn aikana saisi nekin hoidettua alta pois. Molemmat tulevat jo ensi vuoden alusta sen 2-vuotta.

Huomenna Elli (Lecibsin Kanttarelli) viettää synttäreitään, meidän lellille tulee ikää jo 6-vuotta. :)


torstai 11. elokuuta 2016

Torstai 11.8.16

Sirpa käväisi eilen kylässä 8 kuukautta vanhan Urren (Netvetin Noheva) kanssa ja kävimme metsälenkillä, kotoa otin Urren kaveriksi Hetan.

kuvia lenkiltä









































































Urre on Iikan poika, isä ja poika innostuivat myös leikkimään.











tiistai 9. elokuuta 2016

Tiistai 9.8.16

Taas on yksi näyttelyviikonloppu takana..

Lauantaina oli Kiimingin ryhmänäyttelyssä esiintymässä Jedi (J. Jytkäle), jonka tulos hienosti JUN ERI1 Jari Forssin tuomaroidessa, Onnea! :)

Minä innostuin ilmoittamaan Kuopion KV-näyttelyyn kaikille kolmelle päivälle Iikan ja Hetan.
Oli kyllä melko rankka mutta kiva viikonloppu, molemmat koirat jaksoivat sen todella hyvin, vaikka sunnuntaina jo tuntui, että kunhan nyt äkkiä käväistään kehässä että päästään kotimatkalle..
Yövyimme kummitätini Seijan luona Leppavirralla, kiitokset vielä Seijalle!

Meidän valmistautuminen alkoikin sitten tällä Iikan kanssa, joten mitään odotuksia menestyksestä ei ollut:





















Tulokset sitten menivätkin ihan yli odotusten..

Perjantaina tuomarina toimi Marja Talvitie, yllätyksekseni Iikan tulos oli VAL ERI1, SA, PU1, CACIB ja päivän päätteeksi vielä ROP. Hetallakin meni hienosti JUN ERI1, SA, PN2, VASERT.

kaverit ensimmäisenä päivänä:




































Satu Sorsan ottamia kuvia perjantailta, kiitos!
































Toisena päivänä tuomarina toimi Mari Lackman ja meillä oli jälleen ihan huippu päivä.
Iikka oli jälleen PU1, CACIB, ROP ja Heta JUN ERI1, Royal Canin ROP-juniori, joten Hetankin kanssa pääsimme harjoittelemaan isoon kehään menoa. Hyvää harjoitusta tytölle.

Meinasi siinä itku tulla, se on nimittäin niin, että nyt Iikalla on vuoden uros pisteet täynnä, eli 52 pistettä on kasassa, eikä sitä enään kukaan pysty ohittamaan. Pojasta tulee vuoden näyttelyuros 2016!

Kaverukset, näyttelypäivä numero kaksi, rentoa meininkiä:



































Seijan ottama kuva, ROP Lecibsin Sappa ja VSP Arctic Hero´s Caramel



























Sunnuntaina tuomarina toimi Tuula Savolainen ja tulokset menivät ihan odotetusti Iikka VAL ERI4 ja Heta JUN ERI3.

Kaverukset sunnuntaina:



































Sitten pääsimme kotimatkalle tyytyväisinä. Molemmat koirat saivat sen, mitä olin kovasti haaveillut tälle vuotta jostain vielä saavan. Iikka sai pisteet täyteen ja Hetalle se viides PN sijoitus.
Täytyy sanoa, että Kuopion näyttely oli yksi parhaiten järjestettyjä näyttelyitä tälle vuotta. Joka päivä oli sama kehä, joten pystyi teltan ja vähemmän tähdelliset kamat jättämään näyttelyalueelle odottamaan seuraavaa  päivää.


Eilen sitten tempaisin Iikasta loputkin karvat pois. Voipi olla, että se jää Oulun KV:sta nyt pois, kun meni täysin pohjavillattomaksi. Vielä harkitaan asiaa.






















Mistä lienee tuota karvaa vielä lähtee melko kaljusta koirasta..