sunnuntai 14. elokuuta 2016

Sunnuntai 14.8.16

Eilen oli vuorossa Oulun KV-näyttely, tuomarina toimi meille tuntemattomampi tuomari Kurt Nilsson.
Meidän porukalla meni oikein kivasti.
Santtu (J. Pakina) esiintyi valioluokassa, jossa esiintyi 7 urosta. Poika tuli hienosti toiseksi kera SA:n hyvällä arvostelulla ja PU kehässä sijoitus oli kolmas. Lisäksi Santtu sai vara-Cacibin, joka tullaan vahvistamaan pojalle Cacibin saaneen koiran ollessa jo kansainvälinen valio. Hienoa! :)

Heta (J. Heureekka) esiintyi junioriluokassa, jossa oli 7 narttua. Tuomari kehui Hetan pään ja liikkeet, muuten hän ei tytöstä niin tykännytkään. Tulos tällä kertaa JUN EH.

Metkakin (J. Metka) oli matkassa, valionarttuja oli paikalla 6, joista Metka tuli toiseksi SA:n kanssa ja PN kehässä tyttö sijoittui hienosti neljänneksi.

Maltoin jättää Iikan kotia tällä kertaa kasvattelemaan turkkiaan takaisin, vielä perjantaina arvoin lähteekö se vai ei. Nyt on sekä Heta että Iikka ansaitulla kesälomalla näyttelyistä, katsotaan sitten Tornion erkkaria, jos ne seuraavaksi vaikka sinne..

Äitini ajeli eilen Seinäjoen ryhmikseen Lunan (Petäjämaan Paapero) kanssa, jossa tuomarina toimi Sakari Poti. Hyvin meni Lunallakin, tuloksena NUO ERI1, SA, PN3, VASERT.

Seuraavaksi ajelemmekin etelään äitini kanssa. Tällä kertaa kotoa lähtevät Rico ja Metka, samoin Luna on mukana.
Juoksuja tässä on hartaasti odoteltu, eipä ole vielä kuulunut Metkalle eikä Viiville. Jos tytöt aloittavat yhtäaikaa, niin silloin Metkan astutus menee kevääseen (mikäli Viivin astutus onnistuu).
Myös terveystarkkeja pitäisi alkaa miettimään, tarkastusvuorossa ovat tytöt Petäjämaan Paapero "Luna" ja Jehnajan Janttara "Milja". Jos tässä syksyn aikana saisi nekin hoidettua alta pois. Molemmat tulevat jo ensi vuoden alusta sen 2-vuotta.

Huomenna Elli (Lecibsin Kanttarelli) viettää synttäreitään, meidän lellille tulee ikää jo 6-vuotta. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti