tiistai 3. joulukuuta 2013

Tiistai 3.12.13

Eilen aamulla ajelin terveystarkkeihin Metkan ja Ellin kanssa. Tahtoi melkolailla jännittää, suorastaan kauhusta kankeana hippasin aamun ennen liikkeelle lähtöä..

Saimme oikein mukavia uutisia onneksi. :)
Metkalta tarkastettiin silmät, kuvattiin lonkat ja kyynärät.
Silmät todettiin terveiksi, kyynärät näyttivät terveiltä ja ei ne lonkatkaan mitkään resut olleet. Jännityksellä odottelen kennelliiton tuomiota.

Ellin silmät todettiin toistamiseen terveiksi ja samalla otettiin verta pompen testiä varten. Tulos varmaan ehtii tulla ennen pentujentekopuuhia.

Ellin tulosten myötä varmistui tulevat suunnitelmat, eli heti juoksujen alettua ajelemme kohti Suomussalmea sulhoa tapaamaan.
Sulho on erittäin komea ja hyväluonteinen Bingo (Touhu-Ukon Bingo).
Bingon isä on minulle hyvin tuttu (Terhakan Yömyssy), jolla on pentue Jatsin kanssa (Jehnajan N-pentue).
Myös emän olen muutamia kertoja nähnyt ja sen sukutaulussa olevia koiria olen vuosien aikana tavannut useampia kertoja.
Sisarukset Bingon ja Bongon näin jo pienenä pentulaatikossa, kun kävimme Touhu-Ukon kennelissä, olivat jo silloin todella hienoja poikia molemmat. :)

Yhdistelmän on jalostustoimikunta hyväksynyt. Innolla odotan suunnitelman toteutumista, yhditelmästä on myös odotettavissa parkinvärisiä pentuja.

Isästä omistajan ottamia kuvia:

































































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti