keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Keskiviikko 16.12.15

On tapahtunut monenlaista ja jotenkin en ole jaksanut/ehättänyt tänne mitään tarinoimaan. Jos nyt viimein saisin jotain tekstiä aikaiseksi..

Käväisimme itsenäisyyspäivän aikaan Helsingissä voittaja ja Helsingin voittaja näyttelyissä. Oli oikein kiva reissu ja kaikilla koirillakin meni mukavasti. Tulokset löytyvät kotisivuilta uutisista tuomareiden kera. Kuvia en ole vielä paljoa näyttelyistä bongannut, mutta kyllä niitäkin varmasti saadaan aikanaan, kun oli useampi kuvaaja paikalla.

30.11. kävi Urho (J. Mokoma) silmätarkissa ja silmät todettiin olevan edelleen terveet. Mahtava homma, Onnea! :)


Sitten on vähän ikävämpiäkin uutisia. Hugo (J. Huithapeli) on sairastellut ja on ollut monen lääkärin tutkittavana. Tarina on niin pitkä, että en jaksa alkaa sitä tähän purkamaan, mutta tällä hetkellä poika voi paljon paremmin. Oireet ovat niin erikoiset, että edes lääkärit eivät osaa varmaksi sanoa, mikä pojalla on. Kaikki mahdolliset sairaudet on suljettu pois. Tällä hetkellä epäillään, että rokotus olisi mahdollisesti laukaissut jotain, mutta tämäkin on epäily. Toivotaan nyt, että poika paranee kokonaan ja jos vain mahdollista, selviää vielä, mikä poikaa vaivaa/vaivasi.
Kiitokset Hugon ihmisille pojan hyvästä hoidosta ja minun ajantasalla pitämisestä!








































Tänään käväisi Raili Tupsun (J. Huppana) kanssa kylässä ja käytettiin sisaruksia Hetaa ja Tupsua metsässä temuamassa. Kameran koppasin matkaan, vaikka alkoikin vähän jo hämärtämään.

Tupsu



































Heta





























Yhteiskuvia pienistä









































Hetalle ne taisi jäädä taittokorvat. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti