tiistai 8. maaliskuuta 2016

Tiistai 8.3.16

Santtu (J. Pakina) kävi eilen terveystarkeissa, silmät oli todettu terveiksi ja kyynär/lonkkakuvat lähtivät kennelliittoon lausuttaviksi. Ei sieltä pitäisi mitään huonoja tuloksia tulla, jännitellään!
Kiitokset Santun perheelle pojan tutkimisesta! :)

Huomenna Ellille tulee 7 viikkoa odotusta täyteen ja emäntä on ihan valtava!
Ihan sääliksi käy, kun se lyllertää masunsa kanssa. Kyllä nämä pennut mahtaa jäädä Ellin viimeisiksi, eiköhän se ole osansa sitten tehnyt. Kunhan nyt saa kunnialla masunsa purettua parin viikon päästä. Hyvä äiti se on aina ollut, joten siitä tuskin on huolta tälläkään kertaa. Kyllä tuo mahan koko vähän huolettaa, kuinka mahdottomasti siellä on pieniä tai onko ne niin valtavan kokoisia..
Liikettäkin tuntuu jo, tuntui jo viime viikolla.
En mitään edustuskuvia tahtonut mammasta saada, jospa näistä nyt vähän välittyy se mahan koko.




























Hetalle tulee ikää ensi viikolla 7 kuukautta. Ei siitä mitään mahdottoman isoa tainnut tulla, mittasin viimeksi sen n. 42 cm korkeaksi. Vielä se voi muutaman sentin kasvaa, mutta kyllä ne nartut melko äkkiä on sen korkeutensa kasvaneet. Hyvä niin, jospa se jää sellaiseksi Ellin korkuiseksi, joka on minun mielestäni ihan passeli korkeus.
Karvaa neitokaisella kyllä on muidenkin edestä.































Jatsi, sekin lähtee pian näyttelyyn näytille. Karvalla se ei ainakaan siellä koreile..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti