torstai 12. tammikuuta 2017

Torstai 12.1.16

Kylläpä tämä vuosi on lähtenyt surkeasti käyntiin loppujen lopuksi, vaikka Hetan terveystulokset vieläkin lämmittää mieltä.

Se kaikkein surullisin uutinen. Jedi (J. Jytkäle) oli käynyt terveystarkeissa, polvet oli terveet 0/0, samoin silmät todettiin terveiksi, kyynärät näytti terveiltä, mutta lonkat ei.. lonkka-ja kyynärkuvat lähtivät kennelliitton, eikä sieltä ole odotettavissa hyvää tulosta. Kirjaimelle viis, kunhan poika nyt vain saisi elellä pitkään ilman kipuja lonkkiensa kanssa. Kiitokset omistajille pojan kuvaamisesta ja tsemppiä! 
Niin surullinen juttu!

Muita ei niin mukavia asioita on viime päivinä ollut riittämiin. Auton kanssa on omat ongelmansa, alkaa olemaan siinä ja siinä, kannattaako edes koslaa korjauttaa. Niin isoja remontteja on tulossa. Lisäksi olen jäämässä työttömäksi heinäkuun alussa 14-vuoden työuran jälkeen..

Jospa tästä nyt jotenkin selvitään, aina kai ne asiat jotenkin järjestyy, niin ainakin sanotaan. 

Tässä yksi touhupaketti, mikä pitää minun mielen virkeänä kaikesta huolimatta. Meidän pieni Tiitu neiti:































Jatsi muorista myös tuoreet kuvat. Kävimme eilen rokotuksilla ja siellä ihasteltiin kovasti, miten nuorekas muori on, eikä uskoisi kymppi vuotiaaksi millään.
































Päivä kerrallaan, niin auton kanssa kuin kaiken muunkin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti