perjantai 25. toukokuuta 2018

Perjantai 25.5.18

Essin (J. Esanssi) kanssa käväisimme ultrassa tiistaina, valitettavasti pentuja ei ole tällä kertaa tulossa. Toki seurailemme, jos vaikka joku pentu olisikin sitten siellä piilossa, mutta suurella todennäköisyydellä pentuja ei tällä kertaa synny. Harminpaikka, mutta jospa olisi sitten parempi tuuri seuraavalla kerralla.
Uuden yrityksen ajankohta on vielä vähän auki, kun tarkoitus olisi tehdä Tiitulle (J. Renttahelekku) loput terveystarkit ja alkaa etsimään sillekin tosi tarkoituksella sulhoa. Yksi on jo kiikarissa, mutta aika näyttää..
Essille katsellaan myös sulho valmiiksi ja myös Milja (J. Janttara) on ollut puhetta astuttaa uusiksi, katsotaan ensin, jos joku edellisestä pentueesta ehtisi käydä tarkeissa.
Paljon suunnitelmia siis. :)


Sitten näyttelyuutisiin..

Etelän komiat pojjaat olivat reissussa Tanskassa, paikkana Vejen ja siellä oli kaksi pystykorvayhdistyksen clubshowta. Pojilla menikin siellä oikein hyvin. Molempina päivinä valiopoikia oli paikalla viisi, joten yksin ei poikien tarvinnut kehässä juosta. :)
Lauantaina Laten tulosa oli hienosti VAL ERI1, SA, PU2, SERT ja samalla pojasta tuli DK MVA ja näin ollen myös POHJ MVA!
Urhollakin meni hienosti, tuloksena VAL ERI2, SA, PU3, VASERT.
Maanantainakaan ei huonosti mennyt, tällä kertaa Late oli VAL ERI4 ja Urho hienosti VAL ERI1, SA, PU2, VASERT. 
Hurjasti Onnea! :)

Pojista kuvat, kuvien ottaja on Lykke Sørensen















































Late siirtyykin sitten kohta veteraaniluokkaan. :)

Kotimaassa oli samalle viikonlopulle ryhmis Oulaisissa, tuomarina siellä toimi Harto Stockmari ja paikalla olivat Tupsu (J.Huppana), Roosa (J. Ruutanturruutus) ja Hipsu (J. Ekstaasi).
Tuloksina Tupsu AVO ERI2, Roosa NUO EH2 ja Hipsu hienosti AVO ERI1, SA, PN2, VASERT
Onnea!!


Huomenna on vuorossa sitten Iin ryhmänäyttely ja sieltä ehätän vielä illaksi töihin.


Eilen käväisi kuvattavana Railin koiria, tässä jotain kuvia niistä.

Tupsu eli Jehnajan Huppana




























pikkupoika Källi eli Jehnajan Ompa kyllä Kälämi, ikää 8 kuukautta




























Roosa eli Jehnajan Ruutanturruutus
Tämä tyttöhän on minun sijoituskoira, mutta on päätetty, että Raili tekee sillä ensin pennut ja minä sitten joskus myöhemmin.




























Olen minä tietenkin napsinut omistakin jotain kuvia. Kiva, kun kello on jo 21.30 ja on vielä niin valoisaa, että voi jopa kuvia napsia. :)

Tiitu



























Metka, tästä tytöstä tuli tällä viikolla sitten virallisesti C.I.B!



























Jatsi mummeli

























Elli

























Heta, sillä on niin hyvin karva kasvussa, että olen alkanut elokuulle katselemaan jotain näyttelyitä sillekin.
Pitäisi se viimeinen sertti jostain metsästää.




























sisarpuolet Heta ja Tiitu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti