maanantai 16. toukokuuta 2016

Maanantai 16.5.16

Viime päivät ovat olleet jälleen kiireisiä. Pentuja on lähtenyt maailmalle melko tahtia siihen malliin, että enään täällä ei pyöri kuin kaksi pientä. Kaksi ei tunnu enään missään yhdenksän jälkeen.

Tälle viikkoa olisi tarkoitus käydä Viiviä (J. Palikka) kurkkaamassa ja jos se näyttää siltä, että pentuja on tulossa, niin otan sen jo matkaani meille.

Ulkomailta on kuulunut kivoja uutisia.
Italian poika Bambam (J. Pampula) oli käynyt lonkka ja kyynärkuvissa, tuloksina hienosti lonkat: A/A ja kyynärät: 0/0, huippu juttu! Congratulations Elizabeth and Bambam!

Venäjän vahvistus Pimpula (J. Pimpula) oli käynyt näyttelyssä Puolassa josta kotiin viemisinä
SERT, CACIB ja ROP. Congratulations Elena and Pimpula!







































Minäkin jälleen juoksin viikonloppuna ympyrää ahkerasti. Tällä kertaa Hetan (J. Heureekka) kanssa. Lauantaina oli vuorossa Keminmaan näyttely, jossa tuomarina toimi Tapio Kakko.
Paikalla Hetan lisäksi olivat Tupsu (J. Huppana), Jedi (J. Jytkäle), Jäbä (J. Jässikkä), Santtu (J. Pakina), Tumppi (J. Tumpelo), Luna (Petäjämaan Paapero) ja Martta (J. Mukava).

Pennuilla meni jälleen oikein mukavasti, Tupsu oli ROP-pentu ja Heta VSP-pentu.
Muut tulokset: Jedi JUN H, Jäbä JUN EH3, Santtu AVO ERI1, Tumppi VAL EH2, Luna JUN EH3 ja Martta AVO EH3.

Kiitokset kaikille mukavasta näyttelypäivästä!

Sunnuntaina mietin aamulla, että lähteäkö vai ei.. päätin sitten kumminkin lähteä mätsäriin Hetan kanssa harjoittelemaan. Paikalle tuli myös Uula (J. Huuhaa). Molemmat penskat käyttäytyivät oikein hyvin ja Heta yllätti olemalla peräti BIS1!
Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonloppuna Oulaisten ryhmänäyttelystä, jossa ollaankin sitten jo junioriluokassa, eikä yhtään jännitä... :)

Taru Vallius oli Keminmaassa kuvailemassa, varmaan löytyy jokunen kuva lähes kaikista, tässä alkuunsa Hetasta jokunen:










































Tupsusta myös kuva:



























Kiitokset Tarulle kuvista! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti