maanantai 12. syyskuuta 2016

Maanantai 12.9.16

Viime viikko oli melko kiireinen, meillä on ollut kaksi vierasta koiraa kyläilemässä ja voi tätä soikkaamista..
Pojat ovat varsinkin pitäneet minut varsin kiireisinä. Iikka on pari kertaa tullut tarhastaan pihalle ja on ollut aamulla ulko-oven edessä tyttöjä odottamassa ulos. Tarhan ovia on saanut olla ainakin kolmeen kertaan uusiksi nikkaroimasta, ensin sieltä tuli ulos meidän vieras Reetu ja sen jälkeen parikin kertaa Iikka. 
Syynä on nämä tyttöjen juoksut, jonka takia nuorilla pojilla ollut kova kilpailu, kumpi ehtii ensin.. :)

Reetun lisäksi meillä on ollut tosiaan toinenkin koira vierailemassa, Nuppu (Joccarilla Viima), joka tuli meille miehiin. Loppujen lopuksi Nupunkin kohdalla natsasi ja nyt odotellaan pentuja myös Pakkaspöksyn kenneliin Juukaan, isänä mahdollisilla pennuilla on meidän Rico. 
Päätin Ricon kiikuttaa pompen testiin, kun se on jäänyt tekemättä ja jos sille sitä jälkikasvuakin vielä ilmaantuu. 

Pakkaspöksyn kennelin sivuilla voi käydä tutustumassa mahdollisten tulevien pentujen vanhempien tietoihin:
http://pakkaspoksyt.webnode.fi/

Toinen jännityksen aihe on tietysti meidän Metka, jolla natsasi Reetun kanssa peräti kolme kertaa. Jospa Metkakin alkaa lupaavasti pyöristymään sitten kun on sen aika.

Nappasin Metkasta ja Reetusta kuvia lauantaina, eli pariskunta Jehnajan Metka & Arctic Hero´s Erityisen Ihana.

































Huomenna sitten ajellaan ja käydään viemässä Reetu kotiinsa, sen jälkeen minä huokaisen helpotuksesta. Kerrankin kaikki meni nappiin ja on taas jotain, mitä odottaa innolla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti