maanantai 9. heinäkuuta 2018

Maanantai 9.7.18

Viikonloppuna oli porukkaa Pärnussa Virossa näyttelyssä. Äiti ja Raili lähtivät 4 koiran kanssa reissuun, matkassa olivat meiltä kotoa Jatsi (J. Jetsulleen), nykyisin äitini koira Luna (Petäjämaan Paapero), Raililta Källi (J. Ompa kyllä Kälämi) ja Tupsu (J. Huppana). Heillä oli oikein huippu reissu, tosin ovat vieläkin reissun päällä, mutta illalla heidän pitäisi olla taas kotona.

Perjantaina oli ryhmänäyttely, johon osallistuivat pojat ja Jatsi. Källi aloitti kehän junioriluokassa, josta tulikin hienosti menestystä, tuloksena JUN ERI1, SA, JUN-SERT, PU1, ROP-JUN ja lopuksi vielä ROP.
Tupsu esiintyi avoimessa luokassa, ehti tosin valioitua suomessa ilmoittautumisen jälkeen, tuloksena AVO ERI1, SA, PU2, SERT ja EE MVA.
Jatsin ilmoitin valioluokkaan, vaikka veteraani onkin, jotta sillä olisi mahdollisuus ottaa normi sertti ja niin mummeli pärjäsikin hienosti siellä VAL ERI1, SA, PN1, SERT, VSP ja EE MVA, mummelilla oli jo valmiiksi yksi VET-SERT, joten samalla siitä tuli EE VMVA.
Virossa riittää kolme koiraa kasvattajaluokkaan, joten sekin oli esillä, luokka sai KP:n ja oli ROP-KASV, päivän päätteeksi vielä palkittiin BIS2-luokkana.

Lauantaina oli vuorossa KV-näyttely, Källi pärjäsi jälleen hienosti junioriluokassa, tulos JUN ERI1, SA, JUN-SERT, PU4, JUN-ROP.
Tupsun tulos avoimesta luokasta AVO ERI1, SA, PU2, VACA.
Luna oli myös kehässä kokeilemassa, josko se cacibin saisi ja sen se sitten saikin ollen VAL ERI1, SA, PN1, CACIB, VSP.
Jatsi esiintyi veteraaneissa tällä kertaa, mummelin tulos VET ERI1, SA, PN2, ROP-VET.
Jälleen kasvattajaluokkakin pärjäsi hienosti, tuloksena KASV1, KP, ROP-KASV ja päivän päätteeksi vielä BIS3-KASV.

Sunnuntaina tuli myös hienoa menestystä, Källi jälleen JUN ERI1, SA, JUN-SERT, PU2, JUN-ROP ja kolmannen junnusertin saatuaan siitä tuli EE JMVA.
Tupsun tulos viimeisenä päivän oli AVO ERI2, SA, PU3, VACA.
Lunan jälleen VAL ERI1, SA, PN1, CACIB, VSP ja Jatsi mummeli VET ERI1, SA, PN2, ROP-VET.
Kasvattajaluokka oli jälleen ROP-KASV, mutta isossa kehässä ei tällä kertaa tullut menestystä.

Onnea ja kiitos, aivan huippu reissu! :)


Me itse olimme lauantaina Oulun KV-näyttelyssä. Matkassa kotoa olivat Iikka (Lecibsin Sappa) ja Tiitu (J. Renttahelekku), paikalla oli myös Hipsu (J. Ekstaasi).
Iikan tempaisin täysin pohjavillattomaksi edellisenä päivänä, karva oli niin pahasti irti ja kun on edessä ensi kuussa Hollannin reissu, niin oli parempi ottaa se nyt heti pois kun kerran lähti.
Kaljuuntumisesta huolimatta pojalla meni oikein hienosti, tuloksena VAL ERI1, SA, PU1, CACIB, VSP.
Oli mukava pitkästä aikaa esittää poikaa kehässä ja se meni siellä minun kanssa oikeastaan paremmin kuin mitä meni viime kesänä. Norjan reissu on sillä saralla tehnyt vain hyvää. :)
Tiitulla menikin sitten ihan penkin alle koko homma. Sillä on taas joku ihme kausi, että se ei vaan halua nyt esiintyä ja tuomari rankaisi siitä melko rankasti, tuloksena NUO H. Arvostelu oli kyllä hyvä ja ei se olisi sillä esiintymisellä muuta ansainnutkaan. Treeneissä tyttö menee kyllä todella hienosti, mikä lie sitten että ei halua mennä kehässä.. Käydään sen kanssa vielä Ylivieskassa kokeilemassa, se jääkin sitten tauolle ja tulee Heta tilalle.
Hipsu esiintyi avoimessa luokassa, tuloksena AVO ERI1.

Kiitokset kaikille mukavasta päivästä! :)

Tiitua treenailtiin sitten kehien jälkeen nurmialueella ja siellähän se taas alkoi menemään oikein hyvin taas. Kyllä tämä tyttö teettää töitä, mutta joku päivä tällekin hommalle naureskellaan vielä.
Hetalla oli samanlaisia kausia ja nyt niille voi jo nauraa, en epäile yhtään etteikö se menisi nykyään kehässä hyvin. Hetan kehiä odotankin nyt innolla. :)

Sanna Vettenranta otti pari kuvaa Tiitusta ja Iikasta päivän päätteeksi:





































Tiitulle onkin nyt seuraavaksi pentuja suunnitteilla loppuvuoteen, eli pakollinen tauko tulee varmuudella näyttelyhommista. Tälle viikolle käydään silmätarkissa ja jossain välissä käydään ottamassa vielä geenitestejäkin. Silmätarkki nyt ratkaisee suunnitelmat, toivotaan parasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti