lauantai 26. syyskuuta 2015

Lauantai 26.9.15

Jehnajan J-pentue täyttää tänään 9-vuotta, Onnea!

Kuvassa Jehnajan Jetsulleen "Jatsi"







































Jennin kanssa otettiin pennuista tuoreet kuvat tänään.

Hepuli & Huithapeli






























Huisi ja Huuhaa

































Huppana ja Heureekka

































Himpulasta emme ottaneet kuvia. Minä en tohtinut edes käyttää sitä ulkona, vaikka siellä ei tällä hetkellä olekkaan kylmä. Pieni tyttö on jo voinut vähän paremmin. Paljonhan se nukkuu, varmasti sairastelu ja lääkekuuri väsyttää, mutta on se leikkinyt ja touhunnut aina, kun on hereillä.
Tottahan se on ikävöinyt muiden pentujen joukkoon, mutta en ole tohtinut sitä toisten seassa pitää. Himpula on niin pieni, että se jää toisten jalkoihin, eikä se ole vielä täysin kunnossakaan. Onneksi se syö hyvin ja maha toimii normaalisti. Maanantaina mennään jälleen lääkäriin, jos on tarvista.
Todella raskaita päiviä nämä ovat olleet meidän koko perheelle. Onneksi sattui niin, että Marko oli kotosalla pientä hoitamassa kun minä olin töissä ja nyt kun hän lähti töihin, alkoi minulla neljän päivän vapaat.
Muut pennut voivat erittäin hyvin, alkaa olemaan jo melkoista rallia niiden kanssa. :)

Pienimmäisen pennun vuoksi me taidetaan lykätä sirutusta ja lääkärintarkastusta ihan sinne 7 viikon ikään asti. Onneksi pentujen rekisteröinti on nykyisin niin nopeaa, että ei ole sen kanssa mitään hätää. Pienet saavat sitten tuoreet lääkärintarkastuslomakkeet matkaansa lähtiessään uusiin koteihinsa.

Vielä yksi pojista on vapaana ja suurella todennäköisyydellä se on Huithapeli. Jos tälle viikonloppua saataisiin muut jaettua siihen malliin, että tietäisi, kuka mihinkin on lähdössä.
Himpula ja Heureekka jäävät ainakin kotiin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti