sunnuntai 24. elokuuta 2014

Maanantai 25.8.14

Perjantaina kävin tapaamassa kahta Jussin poikaa.
Ensin oli vuorossa Paukapää Cinuski, joka oli Oulussa käymässä terveystarkeissa. Silmät todettiin terveiksi ja lonkkakuvat lähti kierrokselle kennelliittoon. Emänä pojalla on Lecibsin Ikäneito ja ikää herralla on jo 9-vuotta. 
Pari kuvaa pojasta:



























Sitten ajelimme Sirpan kanssa Oulunsaloon katsomaan Netvetin Leeviä. Pojan emä on Netvetin Oumami ja ikää miehellä on 4-vuotta. Myös tämä herra on menossa terveystarkkeihin syksyn aikana.
Leevistä pari kuvaa:


























Toivotaan molemmille pojille hyviä tuloksia. :)

Perjantaina kävi tarkeissa Urho (J. Mokoma), nyt odotellaan jännityksellä kennelliiton tuomiota. 
Keskiviikolle tilasin ajan Akuuttiin myös Vinhalle (J. Vinha).


Sitten näyttely uutisiin. 
Lauantaina oli Ruotsissa erikoisnäyttely, johon osallistuimme Iikan ja Metkan kanssa. Lapinkoiria ei ollut ilmoitettu kuin 31, liekö vuodenajasta johtuva turkittomuus vähentänyt osallistujia, tuomarina toimi Arvid Göransson.
Iikka esiintyi ainoana junioriuroksena, tulos hienosti JUN ERI1, SA, PU2, VASERT, lisäksi erkkarissa valittiin rotunsa paras juniori, Iikka ROP-JUN ja lopuksi BIS2-JUN.
Metka esiintyi valioluokassa, jossa esiintyi meidän tytön lisäksi kaksi muuta narttua. Metkan tulos upeasti VAL ERI1, SA, PN1, SERT, VSP, SE MVA! :)
Hienosti kyllä meni, vaikka Iikka on ihan pohjavillaton ja tuomari tuntui olevan melko tiukka. Nartuissakin hän antoi vain valioluokkalaisille CK:n (SA).

Kuvia ei tullut otettua, yhden nappasin ruusukkeista kännykällä:


































Sunnuntaina oli vuorossa KR Överkalix, jossa tuomaroi Nils-Arne Törnlöv ja lapinkoiria oli ilmoitettu 27.
Iikka esiintyi jälleen junioriluokassa, jossa oli tällä kertaa yksi kilpakumppanikin, tuloksena JUN ERI1, SA.
Metkan luokassa esiintyi samat nartut kuin erkkarissakin, tytöllä meni jälleen hienosti tuloksena VAL ERI1, SA, PN1, VSP.

Kyllä nyt voi Metkakin hyvillä mielin jäädä mammalomalle, vähän olisi sellaisia "oireita" näkyvissä, että pentuja saattaisi olla tulossakin. :)

Birk (J. Tyyppi) oli ollut myös viikonloppuna Norjassa näyttelyssä, lauantaina tulos oli JUN EH ja sunnuntaina JUN ERI1.

Seuraava näyttely meillä onkin vasta Oulun erkkari ja sitten on vuorossa Voittaja-14 Helsingissä. Saadaan tässä pienen hetken hengähtää, eikä aina tarvitse olla autonratissa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti