sunnuntai 24. elokuuta 2014

Maanantai 25.8.14

Perjantaina kävin tapaamassa kahta Jussin poikaa.
Ensin oli vuorossa Paukapää Cinuski, joka oli Oulussa käymässä terveystarkeissa. Silmät todettiin terveiksi ja lonkkakuvat lähti kierrokselle kennelliittoon. Emänä pojalla on Lecibsin Ikäneito ja ikää herralla on jo 9-vuotta. 
Pari kuvaa pojasta:



























Sitten ajelimme Sirpan kanssa Oulunsaloon katsomaan Netvetin Leeviä. Pojan emä on Netvetin Oumami ja ikää miehellä on 4-vuotta. Myös tämä herra on menossa terveystarkkeihin syksyn aikana.
Leevistä pari kuvaa:


























Toivotaan molemmille pojille hyviä tuloksia. :)

Perjantaina kävi tarkeissa Urho (J. Mokoma), nyt odotellaan jännityksellä kennelliiton tuomiota. 
Keskiviikolle tilasin ajan Akuuttiin myös Vinhalle (J. Vinha).


Sitten näyttely uutisiin. 
Lauantaina oli Ruotsissa erikoisnäyttely, johon osallistuimme Iikan ja Metkan kanssa. Lapinkoiria ei ollut ilmoitettu kuin 31, liekö vuodenajasta johtuva turkittomuus vähentänyt osallistujia, tuomarina toimi Arvid Göransson.
Iikka esiintyi ainoana junioriuroksena, tulos hienosti JUN ERI1, SA, PU2, VASERT, lisäksi erkkarissa valittiin rotunsa paras juniori, Iikka ROP-JUN ja lopuksi BIS2-JUN.
Metka esiintyi valioluokassa, jossa esiintyi meidän tytön lisäksi kaksi muuta narttua. Metkan tulos upeasti VAL ERI1, SA, PN1, SERT, VSP, SE MVA! :)
Hienosti kyllä meni, vaikka Iikka on ihan pohjavillaton ja tuomari tuntui olevan melko tiukka. Nartuissakin hän antoi vain valioluokkalaisille CK:n (SA).

Kuvia ei tullut otettua, yhden nappasin ruusukkeista kännykällä:


































Sunnuntaina oli vuorossa KR Överkalix, jossa tuomaroi Nils-Arne Törnlöv ja lapinkoiria oli ilmoitettu 27.
Iikka esiintyi jälleen junioriluokassa, jossa oli tällä kertaa yksi kilpakumppanikin, tuloksena JUN ERI1, SA.
Metkan luokassa esiintyi samat nartut kuin erkkarissakin, tytöllä meni jälleen hienosti tuloksena VAL ERI1, SA, PN1, VSP.

Kyllä nyt voi Metkakin hyvillä mielin jäädä mammalomalle, vähän olisi sellaisia "oireita" näkyvissä, että pentuja saattaisi olla tulossakin. :)

Birk (J. Tyyppi) oli ollut myös viikonloppuna Norjassa näyttelyssä, lauantaina tulos oli JUN EH ja sunnuntaina JUN ERI1.

Seuraava näyttely meillä onkin vasta Oulun erkkari ja sitten on vuorossa Voittaja-14 Helsingissä. Saadaan tässä pienen hetken hengähtää, eikä aina tarvitse olla autonratissa. :)

maanantai 18. elokuuta 2014

Maanantai 18.8.14

Lauantaina oli vuorossa näyttely Iissä. Olipa mukavaa, kun ei tarvinnut nousta aikaisin ylös ja ajella satoja kilometrejä.. :)

Näyttelyyn osallistui tällä kertaa meiltä vain Iikka, jolla ei ole lainkaan enään pohjavillaa. Kerrankin oli kotinäyttely, niin käytiin kuitenkin pyörähtämässä. Tuomarina toimi Katja Korhonen ja yllätyksekseni nuoren miehen tulos oli JUN ERI1, SA, PU1, SERT, ROP.
Iikan arvostelu:
" 1 vuotias, erinomaista tyyppiä oleva ja oikeat mittasuhteet omaava uros, joka esiintyy tänään täysin ilman pohjavillaa. Hyvä nuoren uroksen pää, jossa miellyttävä ilme. Purenta ok. Erinomaiset korvat, erinomainen kaula. Hyvä eturinta & runko. Tasapainoisesti kulmautuneet vankkaluustoiset raajat. Hyvät käpälät. Hyvä turkinlaatu, erinomainen häntä. Liikkuu yhdensuuntaisesti hyvällä askelpituudella & voimalla. Miellyttävä luonne. "

Lauantaina olivat näytillä olleet myös Roope (J. Satku) Taivalkoskella, Valma (J. Suttura) Ristijärvellä ja Birk (J. Tyyppi) Norjassa. Tuloksina: Roope NUO EH3, Valma NUO ERI1 ja Birk JUN EH.
Sunnuntaina Birk osallistui vielä erikoisnäyttelyyn Norjassa tuloksena JUN ERI.

Kiitokset kaikille näytillä olleille! :)

Huomenna loman jälkeen töihin taas, siitä arki ja aherrus alkaa..
Viikonloppuna olisi vuorossa vielä yksi näyttelyrupeama ja sitten jää meidän porukka tauolle Oulun erkkariin asti, jos vaikka karvaa kasvattelisivat takaisin ennen sitä.

Metkaa seurailen jännityksellä, ruoka ainakin maistuu hyvin (on maistunut kyllä aina) ja kovasti se on hellyyden kipeä (on sitä tosin ollut aina). Saapas nähdä, miten neitokaisen kanssa käy.. :)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Keskiviikko 13.8.14

Viime perjantaina lähdimme Railin kanssa ajelemaan kohti Helsinkiä, lauantaina oli Helsingissä viimein se kauan odotettu MV-14 näyttely.

Mennessä poikettiin Katin luona ja pudotettiin Sera omaan kotiinsa, siitä sitten Espooseen yöksi, pari tuntia unta palloon ja aamulla nokka kohti Pasilaa.

Minulla ei ollut näyttelyssä näytillä kuin Iikka. Metka jäi kotiin tuomarimuutoksen takia ja Sera ehti pudottaa itsensä lähes kaljuksi ja olisi kehät mennyt pahasti päällekkäin.
Näytillä olivat myös Raija (J. Tusina) ja Nasta (J. Neilikka), jotka arvosteli Mari Lackman. 

Iikka pyörähti Saara Sampakosken arvosteltavana, junnu uroksia oli äkkiä laskettuna paikalla lähes 30, joista 9 sai ERI:n. 
Iikka oli yksi ERI:n saaneista ja kilpailuluokassa poika tuli toiseksi (JUN ERI2), mieletön saavutus niin suuressa porukassa ja näin suuressa näyttelyssä. Lisäksi pääsimme kerran pyörähtämään vielä kehässä kilpailemassa varasertistä ja se meni avoimen luokan voittajalle. 

Raija esiintyi junnu tytöissä, tulos tällä kertaa JUN H. Raija on myös pudottanut itsensä lähes kaljuksi.
Nastan tulos oli hienosti VAL ERI, useampi valionarttu sai EH:n, joten tyytyväisiä ollaan.

Nyt ollaan jälleen yhtä kokemusta rikkaampia. Heti kyllä aloin tarkastelemaan, missä maassa moiset geimit olisi seuraavan kerran. Sen verran oli kiva näyttely ja kokemus omanlaisineen näyttelysääntöineen, että se pitänee vielä ottaa uusiksi. :)

Kuvia oli paljon näyttelystä esillä, poimin niistä tällä kertaa vain yhden, kiitokset kuvaajalle! :)

Iikka, kuva Helena Bergström:
























Mainitsemisen arvoinen asia on myös se, että M-pentueen isukki Petäjämaan Viksu pärjäsi upeasti voittaessaan urokset ja lopuksi koko rodun, ONNEA Pirjo ja Viksu tuoreesta MV-14 tittelistä!! :)


Tälle viikkoa olenkin harjaillut Iikasta melkoiset kasat karvaa pois. Taitaa meidän nuori mies jäädä ansaitulle tauolle kasvattelemaan karvaa takaisin. Toki tässä on jo suunnitelmissa seuraava Helsingin reissu joulukuulle, täytyyhän sinne lähteä, kun poika pääsee vielä junioriluokkaankin sinne. :)


perjantai 8. elokuuta 2014

Perjantai 8.8.14

Pikaisesti laittelen tännekin tietoa, ennen kuin lähden ajamaan kohti Helsinkiä..

Keskiviikkona ja eilen torstaina kävimme Metkan kanssa sulhoa tapaamassa, pariskunnalla natsasi hyvin, joten pentuja toivotaan syntyvän viikolla 41 yhdistelmästä Lapinlumon Addja & Jehnajan Metka.

Addjan suvusta laittelen tietoa myöhemmin ajan kanssa. Meillä kävi niin suuri tsäkä, kun ko. uros tuli pyörähtämään Suomeen ja Metkalla justiin sattui olemaan juoksu sillä mallilla..
Suvultaan, terveydeltään ja ulkonäöltään poika oli juuri passeli sulho Metkalle, joten en voinut olla käyttämättä tätä mahdollisuutta hyväkseni, lisäki Addjalla on mielettömän ihana, avoin ja ystävällinen luonne. :)

Jalostustoimikunnan tiedostoista ei löytynyt mitään hälyyttävää ja kaihiakaan ei uroksen puolelta ole ilmaantunut ihan lähituntumassa, joten Addja on varmasti paras sulho Metkalle, tulevaisuus sen näyttää.
Innolla odotan tulevaa, tästä jää ainakin narttupentu kotia kasvamaan, mikäli sellainen syntyy. :)

Eilen otin kuvia Addjasta, tässä komea sulhanen:

































Kiitokset Sarah ja Sanna, jotka mahdollistivat tämän suunnitelman. Toivon mukaan tästä yhdistelmästä tulee olemaan hyötyä tälle suunnalle tulevaisuudessa, koska Addjan sukutaulu on kuitenkin vähän erinlainen kuin monen tällä suunnalla olevan koiran. Nyt odotellaan, alkaako Metka pyöristymään lupaavasti. :)

Ja autoon loput tavarat ja kohti etelää...

maanantai 4. elokuuta 2014

Maanantai 4.8.14

Viikonloppuna on taas tullut mukavia tuloksia näyttelyrintamalla, kiitokset kaikille koiria näyttelyttäneille 
ja onnea mukavista tuloksista! :)

Perjantaina Kuopion Sawo Showssa olivat näytillä Jyväskylän pojat Late (J. Humpappaa) ja Urho (J. Mokoma). Tuomarina toimi Sakari Poti ja pojilla meni loistavasti:
Late VAL ERI2, SA, PU4, VACA -> CACIB, tullaan vahvistamaan, koska ensimmäinen oli c.i.b ja kaksi seuraavaa olivat veteraaneja. :)
Urho VAL ERI3, SA
Hurjasti onnea!! :)

Lauantaina Sawo Showssa olivat näytillä Kiku (J. Konsonantti) ja Raija (J. Tusina). Tuomarina toimi ulkomailta saapunut meille vähän vieraampi tuomari Liliane De Ridder Onghena ja tulokset olivat:
Kiku AVO EH4
Raija JUN H (täysin karvansa pudottaneena)

Lauantaina myös Jyväskylän pojat olivat näytillä, tällä kertaa Viitasaaren ryhmiksessä ja tuomarina toimi Hannu Talvi. Poikien tulokset:
Late VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Urho VAL ERI2
Onnea jälleen! :)

Samana päivänä kävi Tumppi (J. Tumpelo) Siikajoella Juha Putkosen syynissä, tulos hienosti JUN ERI2, SA, PU3.

Me olimme itse Kiimingin ryhmänäyttelyssä, jossa tuomaroi Raimo M. Viljanmaa. Mukana olivat Iikka (Lecibsin Sappa), Sera (J. Täpäkkä) ja Metka (J. Metka). Lauman tulokset:
Iikka JUN ERI1, SA, PU2, VASERT
Sera JUN EH1
Metka VAL ERI1, SA, PN2

Sunnuntaina osallistuimme Kuopion Sawo Showhun saman lauman kanssa. Paikalla oli myös Kiku. Tuomarina toimi Marja Talvitie ja tulokset siltä päivää:
Iikka JUN ERI1, SA, PU4, SERT
Kiku AVO EH3
Sera JUN EH3
Metka VAL ERI

Tälle viikolle olisikin vuorossa se monen odottama kohokohta, maailmanvoittajanäyttely, johon meiltä osallistuu vain Iikka. 
Sera on ihan karvaton ja menisi Iikan kanssa kehät päällekkäin, Metka taas olisi pitänyt osallistua avoimeen luokkaan, vaikka on jo valioitunut ja sille vaihtui tuomari, eikä silläkään karvaa juurikaan ole. Lisäksi Metka on toivon mukaan tavannut jo sulhoaan, olisi liian kiva matka kuljettaa se poikien kanssa samassa autossa. Tytöt jäävät nyt sitten suosiolla pois.
Sera menee sijoituskotiinsa takaisin samalla reissulla. Kiitokset Katille tästä tilaisuudesta tutustua tyttöön paremmin, mielettömän ihana koira Sera on, kiltti, ihmisrakas, iloinen ja sopeutuvainen. Seuraavaksi sille aletaan jossain välissä suunnittelemaan niitä terveystarkkeja.. :)

Viikonloppuna on ollut paljon kuvaajia näyttelyissä, jotain kuvia poimin koneelleni, kiitokset kuvaajille!

Iikka, siltäkin on karva tippunut.. 
kuvat: Taru Vallius















































kuva: Kaisa Heikkinen































Sera
kuvat: Taru Vallius


















































































Late
kuva: Niina Sivonen





Urho
kuva: Silja Kantola

























Lisäilen sitten kuvia, kun niitä saan. Ainakin sunnuntain Sawo Showsta niitä on luvassa vielä. 

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lauantai 26.7.14

On vähän lomalaista laiskottanut, niin en ole saanut aikaiseksi kirjoitella blogia, vaikka asiaakin olisi..

Kajaanissa pyörähdin tiistaina. Valma (J. Suttura) kävi tarkeissa ja nyt odotellaan kennelliitosta tuomiota. 
Otin tytöstä tuoreita kuvia:



























Samalla innostuttiin ottamaan Martistakin (J. Vanttera) tuoreita kuvia:


























Minulla oli matkassa Ellin & Bingon poika Bambam (J. Pampula), hyvin meni automatka. Ensi viikolla ajelen pienen pojan kanssa Helsinkiin ja niin lähtee viimeinenkin Ellin lapsukainen omaan kotiinsa.
Pari kuvaa pikku pojasta:


























Tälle viikkoa saatiin mukavia uutisia, Martan (J. Mukava) lonkkatulos: A/A ja prcd-PRA geenitestitulos: terve/A. Hurjasti onnea Martta ja Petäjämaan kennelin väki! :)

Iikka täytti eilen vuoden. Otin metsälenkille kameran matkaan ja kuvailin poikaa. Karvaa lähtee Iikallakin, just sopivasti maailmanvoittaja näyttelyä ajatellen.. No, tuskimpa Iikka on ainoa, jolla pohjavilla irtoaa..






























Tyttölaumaakin kuvasin vähän, Sera on pudottanut itsensä kyllä melko kaljuksi. 





































Bambam viihtyy Seran seurassa.



























Vaan jos joku on kalju, niin Elli, joka on ihan ymmärrettävää pentujen jälkeen. Kyllä se karva taas talveksi kasvaa takaisin. Saan sitten keskittyä siihen Ellin viimeisen sertin metsästykseen. :)


























Samaa sukua kaikki, sattuivat niin sopivasti vieretysten, onneksi oli kamera kourassa. Vielä kun olisi ollut aikaa kameraa säädellä, mutta äkkiä piti räpsiä, kun kerrankin olivat lähekkäin kaikki.



























Huomenna ajellaan Saarijärvelle viettämään helteistä näyttelypäivää (jälleen). 
Metkallakin on juoksu, Iikka ei sitä vielä ole tajunnut, mutta kyllä se sen varmasti huomenna jo hoksaa.

Pentusuunnitelmiinkin on tulossa vähän muutoksia. Vuorossa on sittenkin Metka, josta sitten jätän kotia narttupennun kasvamaan.
Lisätietoja sitten, mikäli astutus tulee onnistumaan...

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Maanantai 21.7.14

Viimein kesäloma! Jos sitä ehättäisi ottamaan joskus kuviakin. :)

Eilisen helteisen päivän vietimme Kemin KV-näyttelyssä. Mukana meillä olivat Tumppi, Iikka, Rico, Sera ja Metka, lisäksi Raililla oli matkassa eurasier Daiga. Oli siinä raahaaminen kaksistaan. Onneksi Sanna oli meitä auttamassa niin saatiin romppeet ja koirat kehänlaidalle.
Tuomarina toimi Saija Juutilainen ja lauman tulokset:
J. Tumpelo "Tumppi" JUN EH3
Lecibsin Sappa "Iikka" JUN ERI1, SA, PU3, SERT
J. Kamfertti "Rico" VAL ERI4, SA
J. Täpäkkä "Sera" JUN ERI2
J. Metka "Metka" VAL ERI
Railin Daiga lisäksi oli PN2 ja sai vara-Sertin, Onnea! :)

Esitimme myös kasvattajaluokan jonka tulos KASV1, KP, ROP-KASV.

Kiitokset Railille, Sannalle ja Tanjalle kasvattajaluokassa esittämisestä ja kaikesta avusta, yksin ei olisi tullut tästä reissusta mitään. Minä se vain ilmoittelen koiria näytille, eikä tule edes mieleen, miten saan kaikki raahattua ja esitettyä..

Satu Oinas oli napannut kuvan kasvattajaluokasta, hurjasti kiitoksia! :)



























Iikka täyttää tälle viikolle 1 vuotta. Jennin kanssa innostuttiin poikaa kuvailemaan palkintojensa kanssa. On sillä kyllä niin hienosti mennyt, tähän mennessä pojalla on jo 7 serttiä ja 2 varaserttiä. :)




























Huomenna ajelen Kajaaniin ja käytetään Valma (J. Suttura) terveystarkeissa. Sunnuntaina olisi vuorossa Saarijärven näyttely.